Ensikokemuksia iPadista

Menin sitten ulkomaanreissulta ostamaan Applen iPadin. Kyseessähän on miniläppäriä pienempi, mutta kalliimpi laite, joka ei ole ‘oikea tietokone’, vaan pikemminkin kuin iso iPhone ilman puhelinta. Mihin sitä sitten voi käyttää? Alla ensikokemuksia aiheesta.

Tiesin periaatteessa mitä olen ostamassa, eli iPadissahan ei ole fyysistä näppäimistöä, ja sen laajennettavuus ja liittimet ovat hyvin rajalliset. Laitetta ei voi avata, ja näin ollen kannattaa ennen hankintaa pohtia, minkälaisen mallin haluaa – kuinka paljon tallennuskapasiteettia, ja haluaako 3G:tä tai GPS:ää. Itse päädyin sattuman kautta isolla muistilla varustettuun malliin, josta ei 3G:tä löydy (ostopaikassa oli vain tuota yhtä hyllyssä jäljellä). Toistaiseksi ei 3G:lle ole tarvettakaan ollut, mutta pitänee joskus koettaa osanneeko laite hyödyntää Nokiaa mokkulana bluetooth-yhteyden yli.

Laitteen käyttöönotto vaati sen yhdistämistä koneeseen, jossa on iTunes-ohjelmisto. Lisäksi sovellusten lataamista varten taidettiin vaatia rekisteröitymistä Applen verkkopalveluun. Näiden toimenpiteiden jälkeen laite oli kuitenkin nopeasti käyttövalmis, ja sovelluksia pystyi asentamaan AppStoresta suoraan klikkailemalla.

Ensimmäisiä havaintoja olivat laitteen ruudun mukava koko, esimerkiksi kännyköihin verrattuna, sekä kosketusnäytön herkkyys – jotain aivan muuta kuin Nokian kännykän kanssa on tottutunut. Langattomaan verkkoon liittyminen sujui ongelmitta, ja laitteeseen oli valmiiksi asennettu Safari-webiselaimen lisäksi esimerkiksi erityinen YouTube-sovellus, jolla videoita pystyi katselemaan ja hakemaan.

Webiselailussa törmää jossain vaiheessa Flash-tuen puutteeseen, mistä on paljon puhuttukin eri medioissa. Tämän etukäteen tienneenä olen pikemminkin hämmästellyt, kuinka vähän haittaa tuosta Flashin puuttumisesta on ollut. Lähinnä sen huomaa joidenkin mainosten sekä videoiden puuttumisena tietyillä sivuilla. Toisiin sivustoihin on taas jo lisätty tuki iPadinkin tukemalle HTTP-streamaukselle, ja niissä videot toimivat aivan normaalilla tavalla.

Videoiden katselussa laite pääsee myös oikeuksiinsa ison näyttönsä vuoksi. Videoita voi katsella joko netistä tai siirtää tietokoneeltaan iTunes-ohjelman avulla. Latailin iTunesilla joitain videopodcasteja lentomatkaa varten, ja hyvin toimivat. Myös muita videoita, jotka ovat sopivassa, laitteen ymmärtämässä .mov tai .mp4 -muodossa, voi iTunesilla siirtää suoraan laitteen muistiin.

Ja tähän perään hyvä vinkki; kanattaa ladata AppStoresta ilmaisen VLC playerin iPad-Versio, joka osaa soittaa myös monia muita tiedostomuotoja, kuten vaikkapa tv-kaistan tai digitv-korttien tallentamaa MPEG2 transport streamia (.ts -tiedostot). VLC:n kanssa on huomattava, että se ei näe suoraan laitteen movies-hakemistoon vietyjä tiedostoja, vaan ne on tuotava suoraan VLC-sovellukseen (eli iTunesissa valitaan laite, sitten Apps ja sieltä VLC ja tuodaan videot sitä kautta. Ehkä tuohonkin on helpompi tapa, mutta tuo ainakin toimii). En huomannut, että tuo VLC-version vielä tukisi mm. tekstityksiä, tai sitten en vain löytänyt vielä niiden valintaa.

Ehkäpä tämä on hyvä kohta jatkaa muitakin vinkkejä, tai kokemuksia, mitä on vastaan tullut tähän mennessä:

Juuri julkaistu 4.2-softapäivitys toi iPadiin mukanaan mm. sovellusten moniajon, suomenkielisen näppäimistöasettelun ja muutti volumen viereisen lukitusnäppäimen toimintaa; ennen lukko esti laitteen kääntämisen vaikutuksen työpöydän asentoon, nyt sen sijaan mykistää äänet. Päivityksen jälkeen työpöytälukko löytyy valikkonäppäintä kahdesti klikkaamalla, vetäisemällä alapalkissa oikealle ja klikkaamalla vasemmanpuoleista kuvaketta. Tuo toimintatapa kuvaa hyvin laitteen jossain määrin sisäänpäin lämpeäviä puolia; se osaa vaikka mitä, mutta niitä pitää tietää, jotta osaa käyttää. Onneksi netistä löytyy linkkejä ja moniin ominaisuuksiin törmäilee itsekin vahingossa, eli sitäkin kautta tulee niitä opittua.

Kikkoja ja sovellusvinkkejä olisi enemmänkin, mutta ehkä säästän niitä toiseen postaukseen ja laitan tämän nyt esiin tällaisenaan. Kokonaisuutena siis allekirjoittaneen mielestä ihan velmu laite, en vielä osaa sanoa onko tosiaan hintansa arvoinen, mutta töissäkin on jo jäänyt läppärin raahaus kokouksiin, kun iPadi kulkee näppärämmin mukana ja sillä saa tarpeelliset asiat hoidettua maileista webitiedonhakuun, intraan kirjoittelemiseen tai webin kautta hoidettavien järjestelmien ylläpitoon. Voi olla vielä alkuihastusta ilmassa, mutta toistaiseksi näyttää hyvältä 🙂

Ps. Tämä blogimerkintä on kokonaisuudessaan kirjoitettu iPadilla, eli kyllä sen virtuaalinäppäimistön voi ainakin jossain määrin sanoa soveltuvan myös mailien ja muiden lyhyiden tekstien kirjoitteluun.
(modif: kuva lisätty 24.11, kirjoitusvirheisiin en koskenut. iPad photo (C) Apple Inc.)

3 thoughts on “Ensikokemuksia iPadista

  1. Ylläoleva teksti ei tosiaan ota kantaa koko iPad vs. Android-pohjaiset tabletit -kysymykseen, pääasiassa siitä syystä, että kirjoittajalla ei juuri kokemusta Android-laitteista vielä ole. Niitähän on saatavilla ja tulossa useammiltakin valmistajilta, ja avoimena järjestelmänä sen softakehitys ja tarjonta ovat vapaampia. Toisaalta Androidin monet eri laitealustat myös tuovat mukanaan sen ongelman, että mikö toimii yhdessä ei välttämättä toimi samalla lailla toisaalla (mitä on juuri Rovion Angry Birdsin Android-versiosta uutisoitu). Tuo lienee kysymys kysymys, mihin pitänee palata myöhemmin…

  2. Hienoa, että olet moisen saanut hankittua. Minullahan on itselläni Galaxy Tab (olin siis ostamassa puhelinta, toissijaisesti iPadia), joten siitäkin voin kertoa, että tyytyväisiä ollaan. Lisää ensikokemuksia http://peksujeff.wordpress.com/

    iPad ja Tab soveltuvat erinomaisesti pilvipalveluiden tukemaksi, koska useinmitenhän sitä kotona/töissä käytetään wifin yli. Suuri tallennuskapasiteetti on oikeastaan tarpeeton. Omat tarpeeni täyttää box.net ja sugarsync -palvelut, jolla saan koko ekosysteemini synkkautumaan toistensa kanssa. Musiikit soittaa Spotify.

    Tableteissa näyttää olevan tulevaisuutta. Erityisesti opettajat ovat ihastuneet sen näppärään käyttöön opettajan apuvälineenä. Se, että tarviiko 7 vai 10 tuuman laitteen on sitten käyttötarkoituksesta kiinni.

  3. Näille tableteille voisi kyllä veikata ihan hyvää tulevaisuutta – vihdoinkin jotain uutta laiterintamalla. Tuossa Galaxy Tabissa näyttää olevan kamerat ja muutakin kaikkea, mitä iPadissa ei (vielä) ole – saa nähdä, josko ensivuodelle huhuttu ‘2.0’-versio tuonee mukanaan iPadiinkin mm. kamerat ja Facetime-videopuhelut ym.

    Tuo iPadin 10″ näyttö on kyllä kiva niin webisurffailuun kun videoiden katsomiseenkin. Toisaalta laite ei sitten tosiaankaan ole mitään taskukokoa…

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *

*